Etusivu     Historia     Jaostot     Uutiset     Kilpailut     Yhteystiedot

Seuran Historia


 

   

Ylämaan kuuluessa Säkkijärven kuntaan, tiedettiin silloisessa pitäjän Ylämaan osassa harjoitetun hiihtoa ja muutakin urheilua.  Etupäässä sen aikakauden urheilut käytiin palokunnan ja nuorisoseuran järjestämänä. Lajeina siihen aikaan oli köyden veto, erilaiset juoksulajit ja tasamaahiihto.

Ajan ollen heräsi Ylämaalla halu oman urheiluseuran perustamisesta. V.1920 luvun alussa tuli Ylämaan Kosenkoululle opettajaksi Taavetti Nirkko, joka oli tarmokas urheilumies. Hänen kutsustaan oli nuoria miehiä saapunut Antti Hämäläisen taloon 28.1.1923 perustamaan urheiluseuraa Ylämaan Pyrkijöitä. Perustamisen jälkeen Anna Leino suunnitteli lipun, joka on edelleen käytössä seuran tilaisuuksissa. Ensimmäiset toimintamuodot olivat perheillat jäsenille.

Kilpailullisesti ensimmäiset jäsentenväliset hiihdot pidettiin v. 1924 tasamaahiihtona ja sitten seuraavana kesänä yleisurheilukilpailut. Näin toiminta pikku hiljaa laajeni eri toimintamuotoihin. Seura kuului aikojen alussa ennen alueluovutuksia SVUL:n Viipurin piiriin.

Seuran urheiluelämä voimistui vuosi vuodelta keskittyen talvella hiihtoon ja kesällä maastojuoksuun. Vuosi 1935 oli kulmakivi seuran hiihdossa; Silloin osallistuttiin ensimmäisen kerran Viipurin piirin hiihtomestaruus-kilpailuihin, joista Ylämaan Pyrkijät toivat tuliaisina piirinmestaruuden.

1930-luvun lopulla seuran hiihtäjät, kuten Akseli Vanhoja, Alfred Tilli, Toimi Hämäläinen, Reino Kälviäinen olivat siihen aikaan menestyneitä hiihtäjiä. Ylämaan Pyrkijöitä kutsuttiin parhaimmiksi hiihtoseuroiksi Suomessa. Merkittävin oli luonnollisesti Reino Kälviäisen osallistuminen Lahden MM-hiihtoihin v 1938. Menestyksen jälkeen koettiin lama urheilussa täällä Ylämaalla niin kuin muuallakin. Sotavuosien aikaan ei juuri urheilutoimintaa pystytty harrastamaan.

Periksi ei kuitenkaan annettu. Alkoi uusi nousu sotien jälkeen, joista merkittävin naisten hiihdon useat SM-mitalit. 50-luvun alussa Sanna Kiero, Helvi ja Liisa Rumpu toivat neljä peräkkäistä Suomen mestaruutta 3x5 km hiihdossa. Lisäksi heistä Sanna Kiero kuului Falunin MM-joukkueeseen ja myöhemmin Cortinan olympiajoukkueeseen.

Tämän lisäksi perustettiin kyläosastoja, joiden toimesta järjestettiin kilpailuja. Vuonna 1946 seuralla oli jäseniä 461. Hiihdon lisäksi kuvaan tuli yleisurheilu ja palloilu. 1970–80-luvuilla alkoi yleisurheilun nousu. Seuran lupaavat tyttöheittäjät Marja, Merja ja Tuula Kupias sekä Jenni Timperi heittivät pitkiä kiekko- ja moukarikaaria aina SM-mitaleille saakka. Kehitys jatkui seuraavaan sukupolveen. Kupiaksen tyttöjen lapset jatkoivat äitiensä viitoittamaa tietä ja tulosta syntyi samalla tapaa.

Myöhemmin tuli lisäksi suunnistus mukaan seuran toimintaan. Myös siellä puolella on saatu hyviä saavutuksia.

Urheiluseura Ylämaan Pyrkijät on yleisseura, jonka tavoite on antaa lapselle ja nuorelle terveelliset elämäntavat yhdessä koulun ja kodin kanssa. Tänä päivänä seura pyörittää koko kunnan alueella tapahtuvaa liikuntaa vauvasta – vaariin, harrastelijasta – kilpailijaan.

Valitettavasti seura ei pysty kilpailemaan suorituspaikoilla muitten kanssa, mikä on heikkous pienessä kunnassa.

Seuran lähes 600-jäseninen urheiluseura tarjoaa liikunnallisia palveluja ja toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi mukaan toimintaan

 




 


Sivujen sisältö © Ylämaan Pyrkijät 2006-2010

Sivujen tekninen toteutus ja ylläpito © Marja-Liisa Kiuru 2006-2010